Adapted from Old Greek Stories Told Anew by Josephine Preston Peabody,

There once lived in Babylonia two lovers named Pyramus and Thisbe, jotka erotettiin outo epäonni. Sillä he asuivat toisiinsa liitetyissä taloissa, ja vaikka heidän vanhempansa olivat kieltäneet heitä menemästä naimisiin, nämä kaksi olivat löytäneet keinon puhua yhdessä seinän halkeaman kautta.

täällä, yhä uudelleen, Pyramus hänen puolellaan muuria ja Thisbe omallaan, he kokoontuivat kertomaan toisilleen kaiken, mitä päivän aikana oli tapahtunut, ja valittamaan julmista vanhemmistaan. Lopulta he päättivät, että he eivät kestäisi sitä enää ja he jättäisivät kotinsa ja menisivät naimisiin, kävi miten kävi. He suunnittelivat tapaavansa eräänä iltana mulperipuun luona lähellä kuningas Ninuksen hautaa kaupungin porttien ulkopuolella. Kun heidät oli tavattu turvallisesti, he päättivät karata yhdessä.

toistaiseksi kaikki meni hyvin. Määräaikana Thisbe, joka oli vahvasti verhottu naamioituakseen, onnistui pakenemaan huomaamatta kotoa, ja tehtyään salaisen matkan Babylonin katuja pitkin hän tuli mulperipuiden puutarhaan lähelle Ninuksen hautaa. Paikka oli autio, ja sinne päästyään hän riisui verhon kasvoiltaan nähdäkseen, odottiko Pyramus missään varjojen seassa. Hän kuuli askelten äänen ja kääntyi katsomaan—Ei Pyramusta, vaan olentoa, joka ei ollut tervetullut mihin tahansa tapaamispaikkaan—ei muuta kuin naarasleijonaa, joka kyyristyi juomaan läheisestä lammesta.

huutamatta Thisbe pakeni pudottaen huntunsa juostessaan. Hän löysi piilopaikan kivien seasta jonkin matkan päästä, ja siellä hän odotti, tietämättä mitä muuta tehdä.

naarasleijona sammutti janonsa rajun aterian jälkeen, kääntyi lähteeltä ja tuli verhon päälle, nuuhkaisi sitä oudosti, repi ja viskasi sitä verisillä leuoillaan,—kuten hän olisi itse tehnyt Thisbelle,—sitten pudotti leikkikalun ja käveli vielä kerran metsään.

vasta vähän tämän jälkeen Pyramus kiiruhti kokouspaikalle hengästyneenä etsimään Thisbeä ja kertomaan, mikä häntä oli viivyttänyt. Hän ei löytänyt Thisbeä sieltä. Hetken hän oli ymmällään. Sitten hän etsi jotain merkkiä tytöstä, jalanjälkeä uima-altaalla. Ruohikossa oli pedon jäljet ja lähellä verellä revitty ja tahriintunut naisen huntu; hän poimi sen ja tiesi sen olevan Thisben.

joten hän oli tullut sovittuun aikaan, sanansa mukaisesti; hän oli odottanut häntä siellä yksin ja puolustuskyvyttömänä, ja joku viidakon peto oli syönyt hänet! Kun nämä ajatukset vyöryivät nuoren miehen mieleen, hän ei voinut enää kestää.

”Was it to meet me, Thisbe, that you came to such a death?”hän itki. ”Ja seurasin aivan liian myöhään. Mutta minä maksan. Nytkin tulen myöhässä, mutta se ei ollut minun vikani!”

tämän sanoessaan nuorukainen veti miekkansa esiin ja kaatui siihen, siellä kohtauspaikaksi nimeämänsä mulperipuun juurella, ja hänen verensä valui juurien yli.

juuri näiden hetkien aikana Thisbe, joka ei kuullut mitään ääntä ja oli hieman rauhoittunut, oli poistunut piilopaikastaan ja tullut metsän reunaan. Hän näki, että naarasleijona oli lähtenyt keväästä, ja innokkaana näyttämään rakastajattarelleen, että hän oli uskaltanut kaikkea pitääkseen uskon, hän tuli hitaasti, vähitellen, takaisin mulperipuun.

hän löysi sieltä Pyramuksen lupauksensa mukaisesti. Hänen oma miekkansa oli hänen sydämessään, tyhjä tuppi hänen vierellään,ja kädessään hän vielä piti hänen huntuaan. Thisbe näki nämä asiat kuin hän olisi unessa, ja yhtäkkiä totuus herätti hänet. Hän näki kaikkien traagisen epäonnen, ja kun kuoleva Pyramus avasi silmänsä ja kiinnitti ne häneen, hänen sydämensä särkyi. Samalla miekalla hän puukotti itseään, ja rakastavaiset kuolivat yhdessä.

sieltä vanhemmat löysivät heidät uuvuttavan etsinnän jälkeen, ja heidät haudattiin yhdessä samaan hautaan. Mutta mulperipuun marjat muuttuivat sinä päivänä punaisiksi, ja punaisina ne ovat pysyneet siitä lähtien.

CEFR-taso: CEF-taso B2