elinkaari

lykofyyteillä, kuten muillakin vaskulaarisilla kasveilla, on sukupolvenvaihdos pienen, sukupuolisoluja tuottavan vaiheen (gametofyytti) ja näkyvän, itiöitä tuottavan vaiheen (sporofyytti) välillä. Yhden pääasiallisen elävän heimon, Lycopodiaceae, jäsenet ovat homoporomaisia (joilla on vain yhdenlainen itiölaji). Niillä on maanpäällisiä tai maanalaisia gametofyyttejä, joiden koko ja muoto vaihtelevat suvusta riippuen.

vaikka Lycopodium-gametofyyttejä esiintyy luonnossa harvoin, niistä tiedetään riittävästi kahden perustyypin tunnistamiseksi, jotka perustuvat pääasiassa niiden kasvutapaan ja ravintoon. Joillakin lajeilla gametofyytti muuttuu maan pinnalla kasvavaksi pieneksi vihreäksi kasviksi, jolla on lukuisia lohkoja; itiöiden itämisen ja sukukypsyyden välinen aika voi olla kahdeksasta kuukaudesta vuoteen. Muilla lajeilla, mukaan lukien lähes kaikilla pohjoisen lauhkean vyöhykkeen lajeilla, gametofyytti on maan alla, hitaammin kasvava ja riippuvainen siihen liittyvästä sienestä jatkuvassa kasvussa. Keltaisesta ruskeaan maanalainen kasvi voi muuttua porkkanamaiseksi, sauvamaiseksi tai levymäiseksi ja 1-2 senttimetrin pituiseksi tai leveäksi. Yleensä tällainen gametofyytti pysyy maan alla, ja sen sukukypsyyteen vaaditaan viisi tai useampia vuosia.

Gametofyytit ovat biseksuaalisia, eli siittiöitä tuottava antheridia ja munasoluja tuottava arkegonia esiintyvät samassa kasvissa. Hedelmöitys tapahtuu sen jälkeen, kun flagelloitu siittiö UI archegoniumiin. Alkio eli nuori sporofyytti koostuu versosta, juuresta ja ravintoa imevästä kasvista, jota kutsutaan haustoriseksi jalaksi. Lopulta sporofyytti tulee fysiologisesti riippumattomaksi gametofyytistä,ja jälkimmäinen kuolee.

muut varsinaiset suvut—Selaginella (heimon ainoa suku Selaginellaceae) ja Isoetes (Isoetaceae—heimon ainoa suku) – ovat heterosporisia (itiöitä on kahdenlaisia). Niiden gametofyytit ovat mikroskooppisia ja käyvät läpi suurimman osan kehityksestään vielä itiöseinän sisällä (endosporinen kehitys). Selaginella muodostuu definiittisiä strobileja, ja sporofyllit eroavat yleensä kasvullisista lehdistä, joskaan eivät yhtä paljon kuin Strobileja muodostavilla Lycopodium-lajeilla. Isoeteillä sporangia syntyy sulkamaisten lehtien laajennettuihin koveriin tyviin. Sporangia on kahta tyyppiä, joita kutsutaan mikrosporangiaksi ja megasporangiaksi; niihin liittyviä sporofyllejä kutsutaan mikrosporofylleiksi ja megasporofylleiksi.

mikroporangiumissa syntyy lukuisia mikroporoja, ja solun jakautuminen mikroporaseinän sisällä aloittaa urospuolisen gametofyytin kehittymisen. Nämä jakautumiset voivat tapahtua ennen itiöiden irtautumista mikrosporangiumista. Urosgametofyytin eli mikrogametofyytin lopullinen kehitys tapahtuu yleensä maaperässä ennen biflagellaatin siittiöiden vapautumista.

Selaginella megasporangiumissa syntyy yleensä vain neljä suurta megasporaa. Myös naarasgametofyytin eli megagametofyytin kehitys voi alkaa megasporangiumin ollessa vielä sisällä. Vapaat ydinjakaumat (ilman muurinmuodostusta) tapahtuvat jonkin aikaa, mutta lopulta seinät ilmestyvät ja megagametofyytti repeää megaspore-muurista. Nämä kehityksen loppuvaiheet tapahtuvat yleensä maaperässä sen jälkeen, kun megaspore umpinaisen naarasgametofyytin kanssa irtoaa megasporangiumista. Hedelmöitys tapahtuu, kun siittiö UI arkegoniumiin. Nuori sporofyytti pysyy jonkin aikaa fyysisessä kosketuksessa megasporeen ja suljettuun naarasgametofyyttikudokseen.

Isoeteen suvullisen lisääntymisen prosessit ovat hyvin samanlaisia kuin Selaginella, paitsi että siittiöt ovat multiflagellaatteja ja sporangiumia kohden muodostuu paljon enemmän itiöitä. Joidenkin lajien mikrosporangia onkin vaskulaarikasveista suurin ja tuottaa useita tuhansia itiöitä.